NPF 2023 juhlittiin hienossa säässä
Neitsytperunafestivaali 2023 juhlittiin entiseen tapaan Panimoravintola Koulun Pihalla perinteiseen tapaan viikkoa ennen juhannusta perjantaina ja lauantaina 16. ja 17. kesäkuuta. Turun kaupunki kumppaneineen oli julistanut 15.6. Varhaisperunan päiväksi ja Npf seurasi sitä heti seuraavana päivänä. Samoihin aikoihin Turku täyttyi muustakin ruokameiningistä aina Michelin-tähtien jakoa myöten.

SoHon torwet soittivat peruinamusiikkia.
Neitsytperunafestivaalin avajaiset olivat perjantaina 16.6. klo 16.30 ja avaajaksi saapui vieras aina Tampereelta asti. Lavalla lausui avaussanat maisteri Simo Frangen ja sutaisi odotusten mukaisesti loppukaneetiksi palindromin.
Lauantaina 17.6. klo 13.00 asiantuntijaraati tuomaroi osallistuvien neitsytperunoitten joukosta kesän parhaan varhaisperunan. Voittajaksi paljastui hiemn yläättävästi Annabelle, tosin voittaen Siiklin vain yhdellä pisteellä.

Iloista perunakansaa Koulun Pihalla.

Perunakauppiaana toimi Sassu.
Maisteluannoksia tarjoasi kuusi ravintolatelttaa. Neitsytperunaluomuksiaan kauppasivat Panimoravintola Koulu, Nomad Food and Wine, The J.J. Nier Food Experience, Turun Keittiömestarit, Fat Bull’s sekä Xoco’s. Tapahtuiman oma houseband, Sohon Torwet soitti reimaa puhallinmusiikkia herkkuja maistelevan väen ratoksi molempina päivinä klo 17-18 ja 19-20. Pois lähtiessä moni osti perunakojusta mukaansa aamulla nostettua saariston varhaisperunaa.

Konttoristit Päivi ja Tarja tauolla.

Purkupäivän uurastajat.
Lue lisää festivaalista, ohjelmasta ja pihan ruokatarjonnasta näiltä sivuilta ja sekä festivaalin että Kaffeli ry:n Facebook-sivuilta.
Kuvia vuoden 2022 NPF:stä

Kaffelin väki lopputalkoissa festarin jälkeisenä sunnuntaiaamuna.

Festarin hermokeskus: ruokalippujen ja arpojen myynti.

Perunakauppias Sassu.

Xoxo´s ja pottujälkkärit.

Nomadin pikku apulainen.

Festariväkeä.

Naisenergiaa: Mari ja Maarit.

SoHon torvet ja sulosävelet.

de Nier vauhdissa.

Festariväkeä, otos 2.

Keittiömestareitten joukkue.

Plokkarit neuvonpidossa: Kari (selin) ja Markku.

Fat Bull tarjosi savustettua nautaa.

Juhlat on juhlittu, Jori kiikutti kaffelin varastoon.