Vuoden 2021 Jaakko Kolmonen -palkinto Neitsytperunafestivaalille
Alfred Kordelinin säätiö myönsi toisen viimevuotisista ruokakulttuuripalkinnoista Kaffeli ry:lle Neitsytperunafestivaalin luomisesta ja pyörittämisestä. Toisen 5000 euron suuruisista palkinnoista sai Pälkäneellä toimiva Heikkilän Juustola. Arvostettu palkinto kantaa edesmenneen suomalaisen ruokakulttuurin suurmiehen Jaakko Kolmosen nimeä ja se myönnetään vuosittain henkilölle tai yhteisölle, joka on merkittävällä tavalla toiminut suomalaisen ruoan ja ruoantuotannon, kotimaisten laadukkaiden raaka-aineiden tuottamisen ja niiden käytön, ruokaperinteiden, suomalaisen ruokakulttuurin ja näiden tunnettavuuden edistämiseksi.
”Palkitut ovat lisänneet perinteisten suomalaisten ja arkistenkin raaka-aineiden, maitotuotteiden ja perunan arvostusta. Molemmat toimijat ovat myös kehittäneet uusia, innovatiivisia ja eri kuluttajaryhmät saavuttavia tapoja markkinoida lähellä tuotettuja, laadukkaita raaka-aineita”, kertoo Jaakko Kolmosen rahaston asiamies Saara Terva.
Kaffelia palkinnon perusteissa kiitellään siitä, että yhdistys jakaa ruoan ja yhdessä syömisen ilosanomaa Turussa vuosittain järjestettävällä, varhaisperunaa juhlistavalla Neitsytperunafestivaalilla.
”Kotimaista varhaisperunaa, varsinaissuomalaista ruokakulttuuria ja lähellä tuotettua ruokaa juhlistava festivaali kokoaa yhteen ruoan ystävät, kuluttajat, tuottajat, yritykset ja ruokavaikuttajat. Lähes täysin talkoovoimin toteutettavan festivaalin Piharavintola tarjoaa turkulaisten ravintoloiden valmistamia, varhaisperunan ympärille laadittuja annoksia suolaisesta makeaan”, kerrotaan perusteluissa.
Kaffelin väki on palkinnosta luonnollisesti riemuissaan, onhan näin tullut arvokkaalta taholta tunnustus yhdeksänvuotisesta uurastuksesta. Palkinto tuo myös balsamia niihin nirhaumiin, joita korona on kaffelilaisten sieluihin raapinut. Joutuihan Kaffeli perumaan kahden viime kesän festivaalit, mutta nyt palkinto lykkii eteenpäin vuoden 2022 festivaalia, joka on edelleen se kymmenes juhlafestari.
Kaffeli otti palkinnon vastaan myös nöyränä, sillä ilman ahkeria talkoolaisia ja auttavaisia yhteistyökumppaneita Neitsytperunafestivaalia ei olisi koskaan syntynyt. Kiitoksia lenteli moniin suuntiin. Ihan ekana talkoolaisille, jotka ovat se moottori, joka pitää koneen käynnissä. Vuoden 2011 Kulttuuripääkaupunkivuoden organisaatiolle, joka otti festivaalin ohjelmaansa ja lykkäsi kaiken käyntiin. Turun kaupungille, joka on ollut monessa tukena, Turun keittiömestareille, joka on ollut joka festivaalilla mukana, niille monille ravintoloille, jotka ovat vuosien mittaan olleet mukana niin Kokataan torilla -kisassa kuin piharavintoloita pyörittämässä. Erikseen Panimoravintola Koululle, joka jo monet vuodet on ollut käytännössä aisaparina tapahtuman junailussa. SoHon Torwille, joka on festivaalin house band, Lindrothin puutarhalle, joka on vihertänyt festivaalia monin tavoin. Ja tietenkin sille kansalle, joka on pihalle näinä vuosina uskollisesti vaeltanut nauttimaan neitsytperunan autuudesta.
Ja lopuksi tietysti erityisesti Varsinais-Suomen perunanviljelijöille. Jos ei olisi varhaisperunan viljelyä, ei olisi Neitsytperunafestivaaliakaan!
Jaakko Kolmosen rahaston toimikunta teki esityksen palkinnonsaajista Kordelinin säätiön hallitukselle, joka teki päätöksen palkintojensaajista. Ehdotuksia palkinnonsaajiksi saivat tammikuun 2021 ajan tehdä Marttaliitto ry:n, Maa- ja kotitalousnaisten, Suomen Keittiömestarit ry:n ja Kotitalousopettajien liiton piiri-, paikallis- ja alueyhdistykset.
Alfred Kordelinin säätiö on yksityinen, yleishyödyllinen apurahasäätiö, joka tukee tiedettä ja kulttuuria vuosittain noin viidellä miljoonalla eurolla. Jaakko Kolmosen rahaston tarkoituksena on edistää ja tukea suomalaista ruokakulttuuria.
ia vuoden 2019 festivaalilta.
Kuvia edellisiltä, vuoden 2019 festivaalilta
Puheenjohtaja Mari Peruna avasi festivaalin Kaffeli väen kannustamana.

Mari Peruna julisti ruokarauhan

Myös Sassu Peruna ja Jorma Peruna pääsevät maistamaan juhlaolutta.

Tamara Peruna kruunasi Mari Perunan Perunaseppeleellä.

Kimmo Peruna ja Sassu Peruna myivät Colomboa, Solistia ja Jussia.

Mari Peruna mittasi perunankuorintakisan tuotoksia.

Päivi Peruna ja Tarja Peruna myivät ruokalippuja ja arpoja.

SOHO:n torvet oli ja on festarin mahtava house-bändi.

Perunaperhe yhteispotretissa purkutalkoitten päätteeksi.
Katso tunnelmia aiemmilta Neitsytperunafestivaaleilta.

Koulun ravintolapäällikkö Mika Lattu ja vuoden 2018 festivaalin avaaja, kaupunginjohtaja Minna Arve korkkasivat uuden festivaalioluen vuoden 2018 NPF:n avajaisissa.

Kaffelin puheenjohtaja Mari Sandell julisti ruokarauhan vuoden 2018 festivaalin avajaisissa.

Tunnelmaa viime vuoden NPF:n perunankuorintakisassa.